Actions

Work Header

Älä katso taaksesi

Chapter Text

Hahmot (japanilaiset artistit):

Seth (Moi dix Mois)
Reita/Suzuki Akira (The GazettE)
Yoshiki (Gothika)
Teru (Versailles)
Yuki (Versailles)
Yoshiki (XJapan, SKIN, ...)
Asagi (D, soolo)
Hide-zou (D)
Yuusuke (ex-12012)
Közi (ex-Malice Mizer, Eve of Destiny)
K (Moi dix Mois (edesmennyt))
Fu-ki (ex-BLOOD)
Ivy (ex-DIO – Distraught overlord)
Byou (ex-SCREW)
Kirito (Shinya Murata) (ex-Pierrot)
Yuuto (ex-SCREW)
Shou (ex-UnsraW)
Jun (ex-UnsraW)
Takanori Nishikawa (T.M.Revolution)
Jun Matsumoto (Arashi)
Hyde (Soolo, L'Arc~en~Ciel)
Vivian Slaughter (Gallhammer)
Sakurai Atsushi (BUCK-TICK)
Satochi (MUCC)
Tatsurou (MUCC)
Ruiza (D, solo)
Matsumoto Takanori/Ruki (The GazettE)
Mana (ex-Malice Mizer, soolo)
Aoi (The GazettE)
Yuuki (ex-UnsraW)
Amuro Namie (soolo)
Hinoi Asuka (ex-Hinoi team, soolo)
Kamijo (Versailles)
Iida Kaori (soolo)
Otsuka Ai (soolo)
Exo-chika (Aural Vampire)
Kami (Malice Mizer (edesmennyt))
Rai (ex-UnsraW)
Sano Shinya/Kanon (An cafe)
Murai Naoyuki/Nao (alice nine.)
Kitade Nana (soolo)
Tanaka Hirohide/Hakuei (Penicillin)
Miyawaki Wataru (ex-12012)
Mikaru (ex-DIO – Distraught overlord)
Tsunehito (D)
Omi (Exist trace)
Nao (ex-Kagrra)
Isshi (ex-Kagrra)
Jyou (Exist trace)
Hiko (Danger Gang)
Kaya (ex-Schwarz Stein, soolo)
Andro (Gothika)
Hiroki (D)
Ando Daisuke/Die (Dir en Grey)
Terachi Shinya (Dir en Grey)
Gackt (soolo, ex-Malice Mizer, SKIN)]
Utada Hikaru (soolo)
Shun (ex-Vidoll)
Yu~ki (ex-Malice Mizer)
Tetsu (ex-UnsraW)
Sakai Hiroaki (ex-12012)
Jui (ex-Vidoll)
Ruka (Nightmare)
Selia (soolo)
Hizaki (Versailles, Hizaki projekt)
Sugizo (LUNA SEA, Sugizo, SKIN)
Uke Yutaka/Kai (The GazettE)
Thera (ex-Danger Gang)
Takashima Kouyou/Uruha (The GazettE)
Ishikawa Sayuri (enka)

Prologi:

Muistellessaan myöhemmin menneitä vuosia, Seth ei oikeastaan tiennyt, mikä ajoi hänet pois kaidalta tieltä. Oliko se kurja lapsuus? Ei ollut, hänen vanhempansa olivat mitä loistavimmat kasvattajat, vaikkakin heidän kasvatusmetodinsa olivat olleet hiukan vanhanaikaiset. Oliko hän adrenaliininhakuinen? Se ei myöskään ollut syy, koska hänen verensä kuohahti jo toimintaelokuvan katsomisesta. Kiusattiinko häntä koulussa? Tietenkin kiusattiin – opettajan lellikkinä, mutta ei sekään ajanut häntä varastamaan. Mikä sitten? Sitä ei tiennyt kukaan.

Jokin kuitenkin sai Sethin varastamaan, vaikkei hänen olisi tarvinnut. Hän oli opiskellut taloudenhoitoa vanhempiensa toiveiden mukaan heidän kuolemansa jälkeenkin. Mies oli saanut mainetta pätevyydellään ja hoitikin kahden yrityksen kirjanpitoa ja muita paperiasioita. Kaikki vain oli muuttunut, kun hän varasti ensimmäisen kerran työtoverinsa lompakon jäämättä kiinni – ehkä se laukaisikin hän päässään asuvan kleptomaanin liikkeelle. Sen jälkeen ääni ei enää vaiennut, vaan sai Sethin varastamaan yhä enemmän ja enemmän onnen hymyillessä hänelle maireana. Kirjanpitäjänä varastaminen olikin helppoa ja pian – omaksi ihmeekseen – Seth löysikin itsensä alamaailman varjoista. Se ei ollutkaan hullumpi paikka pikkuvarkaalle kuten hän. Nuorukainen ei olisi kyennyt mitenkään suuriin rikoksiin, tai niin hän uskoi, ennen kuin tapasi miehen, joka muutti hänen yksinkertaisen elämänsä. Mies oli maan – ehkä koko maailman – menestyneimmän rikollisjärjestön johtaja sekä yksi Kuro Kagen liigan pelätyistä herroista.

Tuolta mieheltä Seth oppi paljon; kuten sen, että menestyäkseen elämässä – niin alamaailmassa kuin rehellisessäkin – oli kerättävä ympärilleen joukko ihmisiä, jotka seisoisivat rinnalla pahimpinakin hetkinä. Vaikka se merkitsisikin sitä, että he tai heidän rakkaansa voisivat menettää henkensä valintansa takia.

 

1. Puvun naamio

Oli hiostavaa, jokaisessa huoneessa pyörivät tuulettimet. Ilmastoinnit valittivat ylikuumenemistaan kenenkään välittämättä niiden vaatimista kahdeksan tunnin työpäivistä ja lakisääteisistä kahvitauoista. Ihmiset pyyhkivät hikeä otsalta ja yrittivät näyttää mahdollisimman raikkailta, vaikka jokaisen vaatteet liimautuivat näkyvästi selkään kiinni ja kainaloita koristivat märät läikät.
“Tuokaa sitä saamarin vettä!” pukumies karjui kiukkuisena puhelimeen ja iski luurin toisen korvaan.
Miksi piti olla niin kuuma? Miksi hänellä piti olla niin tolloja alaisia, etteivät nämä tajunneet tuoda keskellä kuuminta kesää jokaisen käytävänkulmaan kannullista vettä? Puhumattakaan hänen omasta työhuoneestaan!

Pukumies, asianajaja Tanaka Yamato rojahti uupuneena tuolinsa syvimpään koloon huokaisten raskaasti. Mies pyyhkäisi kangasnenäliinalla hiestä kimmeltävää kaljuaan tuulettimen suristessa hyödyttömästi työpöydällä. Miten tällaisessa säässä voi tehdä töitä tai edes johtaa asianajajatoimistoa? Kuinka hän muka pystyisi selvittämään asiakkaansa mahdollisuuksia, kun kuumuus oli sulattaa hänen aivonsa!? Kaljuuntunut asianajaja näki jo silmiensä ohitse vilahtavan mustaa ja punaista jääden miettimään tulta. Kohta varmaan syttyisi tulipaloja pitkin maata ja siitä syntyisi lisää töitä tässä helteessä. Hänen varmaan pitäisi mennä tupakalle – ehkä raikas ulkoilma viilentäisi hänen päätään…

Mies pomppasi nopeasti pystyyn ja ryntäsi huoneensa avonaiselle ovelle ja kurkisti käytävään hissejä kohti.
“Seth-san! Tule käymään täällä, ystäväiseni!” kaljuuntunut huudahti iloisena ja heilautti kättään mustaan pukuun pukeutuneelle miehelle.
Niskasta sidotut pitkät hiukset heilahtivat olan yli nuoren miehen kääntyessä ympäri kohtaamaan johtajansa. Ruskeat lämpimät silmät katsoivat kunnioittavasti ovella seisovaan mieheen mustanpunaistenhiusten korostaessa kalpeata ihoa. Hän oli harvinaisen raikkaan näköinen helteestä huolimatta, mutta tarkkasilmäinen kykeni näkemään hiusrajassa pientä hien kimallusta.
Nuori mies meni Tanakan huoneeseen tämän perässä vilkaistuaan ensin kelloaan, mutta olan kohautuksella unohti hetkeksi kiireensä. Johtajan asia oli varmasti hyvä syy myöhästyä muista töistä.
“Yamato-sama”, Seth kumarsi kohteliaasti pitäen oikealla kädellään tiukasti kiinni salkustaan.
“Halusitte tavata minut.”
Nuorukainen seisoi keskellä toimistohuoneen vihreätä mattoa kohteliaan kaukana työpöydästä ja sen edestä jököttävistä pehmeistä neuvottelutuoleista.
“Istu toki alas”, Tanaka viittasi tuoleihin istuutuen itse pöytänsä taakse.

Seth vilkaisi kahta viininpunaisella kankaalla päällystettyjä tuoleja arvioivasti, mutta istuutui niistä siisteimmälle hymyillen kohteliaasti vanhemman miehen katsellessa häntä. Tummat silmät katsoivat luomien ryppyjen takaa kalpeata ihoa, erikoisesti värjättyjä hiuksia – puhumattakaan hoikasta vartalosta mustan puvun alla. Tämä olisi voinut ikänsä puolesta olla hänen vanhin poikansa, jos hänelle olisi koskaan sellaista suotu työkiireiden takia.
“Mitä elämääsi kuuluu?” Tanaka hymyili tarkkaillessaan nuoren miehen ilmeitä, jotka eivät sanoneet oikeastaan mitään kyseisellä hetkellä.
“Miten sinulla ja Sakura-sanilla menee? Etkös seurustellutkin sen tytön kanssa kahviosta?” pieni, nolostunut virnistys nousi kapeille huulille nuoremman laskiessa katseensa lattiaan samalla, kun poskiin nousi pieni punan hehku.
“Emme me oikeastaan koskaan ehtineet seurustelemaan”, puna-mustahiuksinen mutisi hiljaa toisen katseen alla.
“Kävimme vain muutaman kerran ulkona, mutta ei sen enempää. Meillä ei ollut mitään yhteistä – paitsi syntymävuotemme, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.”
Asianajaja nyökkäsi ymmärtäväisenä, hän oli käynyt läpi tuon saman vaiheen nuorempana useamman kerran ja nyt hän oli yksin. Mies halusi estää nuorempaa kokemasta samaa kohtaloa, joka häntä odotti aamusta iltaan: yksinäisyys.
“Kyllä se siitä”, kaljuuntunut keski-ikäinen lohdutti nojaten pöytäänsä vakavoituen hiukan.
“Katsele vain ympärillesi, maailma on täynnä kaloja.”

Seth nyökkäsi sanomatta enempää, hän vilkaisi kerran kelloaan ja puristi entistä tiukemmin salkkunsa kahvaa sylissään. Häntä hermostutti istua siinä johtajan ja toimiston pääasianajajan edessä ilman mitään kunnollista syytä. Olihan johtaja mukava mies, mutta nuorempaa häiritsi tämän uteleminen. Hänhän oli vain kirjanpitäjä, joka auttoi useissa paperihommissa sihteerin ja tilintarkastajan tapaan…
Ettei Tanaka vain olisi tiennyt hänestä liikaa?
“Seth-san kuule, minulla olisi ihan vakavaakin asiaa…”
“Onko jotain tapahtunut?”
“Itse asiassa on.”
“Mitä? Mihin se liittyy?” Seth nielaisi kuuluvasti.
“Liittyykö se minuun?”
“Osittain, mutta varsinaisesti tähän yritykseen.”

Puna-mustahiuksinen yritti ryhdistäytyä, mutta se tuntui vaikealta toisen synkän katseen alla. Sydän löi kiivaasti miehen pelätessä menettävänsä pian kuulonsa jyskytyksestä. Oliko hän tehnyt virheen? Oliko joku huomannut papereiden olevan väärennettyjä, tai että yritykseltä lähti jatkuvasti pieniä summia tileiltä, vaikka tilitiedot ja kuitit sanoivat muuta? Nuorukainen löysäsi hiukan solmiotaan, joka tuntui kuristavan hänet siihen paikkaan. Ruskeat silmät tapittivat hermostuneena vanhemman miehen ryppyjä sekä huolittelemattomia kulmakarvoja.

Miksei Tanaka voinut vain sanoa, että hän oli jäänyt kiinni? Miksei tämä jo sanonut, että poliisit tulisivat kohta hakemaan hänet ja vankilan kalterit iskeytyisivät hänen kasvojensa eteen kolmen vuoden varkauksista ja petoksista. Hänen 26 vuoden vapaa elämä päättyisi näillä minuuteilla ja mitä hän teki tällä hetkellä? Istui toisen edessä puhumassa seurustelusta! Voisiko huonommin mennä?
Hänen pitäisi paeta, keksiä keino päästä pois johtajan huoneesta…
“Minä jään eläkkeelle”, Tanaka huokaisi murheellisena.

Salkku oli pudota järkytyksestä nuoremman kädestä, mutta hän sai pidettyä sen onnekseen sylissään. Käsi paukahti suojelevasti tummanruskealle nahkakannelle miehen tuskin pysyttyä tuolissaan.
“Anteeksi kuinka?” Seth sai kysyttyä räpyteltyään muutaman kerran hölmistyneenä silmiään.
“Jään eläkkeelle tässä muutaman viikon sisällä, sen lisäksi tässä talossa muuttuu johtoporras. Muutaman suuryrityksen omistava Ishikawa-san on ostanut suurimman osan tämän asianajajatoimiston osakkeista ja hän tuo tänne oman asianajajansa johtoon”, Tanaka kertoi leikkien toisella kädellään minikokoisella haravalla pienen hiekkalaatikon äärellä.
Miestä harmitti yrityksen joutuminen vieraan henkilön käsiin, mutta ei voinut asialle enää mitään. Hän itse oli mennyt myymään omasta osakeosuudestaan kymmenen prosenttia ottamatta lainkaan selville muiden osakkaiden suunnitelmista. Asianajaja oli saanut kuulla vasta eilen tapahtuneesta, eikä kyennyt enää perumaan eläkepäätöstään.

“On ikävää, että olette päättäneet lähteä”, Seth kumarsi rauhoituttuaan hiukan säikähdyksestään.
“Teitä tulee ikävä, toitte tälle yritykselle paljon hyvää mainetta ja kunniaa.”
Vanhempi pukumies hymyili tyytyväisenä toisen sanoista ja kohteliaasta käytöksestä. Kunpa tämä vain olisi ollut hänen poikansa, mitään muuta hän ei olisi voinut toivoa. Silloin hän olisi pitänyt kynsin ja hampain kiinni osakkeistaan ja nostanut nuorukaisen toimiston johtoon.
“Olen pahoillani, Yamato-sama”, puna-mustahiuksinen vilkaisi uudemman kerran vasemmassa ranteessaan tikittävää kelloa.
“Olosuhteiden pakosta minun on nyt mentävä.”
Nuorempi oli nousemassa ylös, mutta Tanaka pysäytti hänet kädellään.
“Odota hetki, Seth-san.”
Pidempi istuutui hämmentyneenä, oliko vielä jotain ikävämpää?
“Ishikawa-san on tulossa tänne muutaman päivän päästä tapaamaan minua ja muita osakkaita muutaman alaisensa kanssa. He tulevat katsomaan yrityksen toimivuuden ja tilat. Toivoisin, että tulisit silloin yhtiökokoukseemme parin asiakirjan kanssa. Tiedät paljon paperiasioista ja kansioista – lisäksi osaat käyttää paremmin tietokonetta kuin minä.”

Silmän vinkaus sai pienen hymyn vaaleamman suupieleen tämän nyökätessä ymmärtäväisesti. Hän oli tottunut vanhimman osakkaan tapoihin ja auttoi tätä usein tietokoneiden ja muiden laitteiden kanssa. Tanaka oli kerran jopa soittanut hänelle keskellä yötä, kun ei ollut saanut kotonaan tietokonetta käyntiin. Asiakirjojen ja tietokonetietämyksen lisäksi hän tunsi jokaiselta osastolta ainakin jonkun – eli oli tietoinen melkein kaikesta, mitä talossa tapahtui. Olihan hänellä toinenkin syy, miksi tiesi yhtä sun toista…
“Tulen tietenkin, Yamato-sama, jos se on toiveenne”, Seth kumarsi kohteliaasti hymyillen.
“Milloin tämä tapaaminen on ja mitä asiakirjoja toivoisitte minun tuovan?”
“En ole täysin varma tarkasta aikataulusta, tällä tai ensi viikolla. Ishikawa-san lupasi soittaa, kun tietää tarkemmin oman aikataulunsa työkiireiden kanssa”, Tanaka jatkoi stressilelunsa kanssa leikkimistä.

“Yhtiöjärjestys olisi hyvä tuoda, en usko, että mitään muuta kaivataan – tuskin se kokous kestää kauaa. Uskoisin Ishikawa-sanin tarkoituksena olevan vain toimistomme silmäily ja muistuttaminen meille muille siitä, kuka nykyään määrää kaapin paikan.”
“Paljonko hän omistaa?”
“57 prosenttia ja parhaimman parkkipaikan.”
Mustat huolitellut kulmakarvat kohosivat hiusrajaan. Tämä oli varsin mielenkiintoinen tapahtuma, mistä sen tiesi mihin suuntaan johtoportaan muutos veisi. Osa osakkaista oli myynyt ilmiselvästi puolet omasta osuudestaan – eivät ilmeisesti olleet tietoisia toistensa liikkeistä.
“Varsin paljon, toivottavasti hän ei vaadi kovin suuria muutoksia toimiston tavoissa”, nuorempi nousi ylös tuoliltaan.
“Voinko mennä? Minun pitäisi käydä sisaryrityksessänne ennen kolmea…”
“Olet ahkera ja luotettava työntekijä”, kaljuuntunut asianajaja hymyili nousten itsekin seisomaan.
“Mene toki, en halua viivytellä sinua – etten saa syytettä työpaikkahäirinnästä.”
Seth naurahti kohteliaasti kuluneelle vitsille ja siirtyi ovelle kumarrettuaan.
“Seth”, Tanakan puhuttelu muoto sai toisen kääntymään hämmentyneenä ympäri.
“Onnea elämään, kyllä sinä vielä jonkun tapaat.”

Puna-mustahiuksinen hymyili hiukan nyökätessään, ennen kuin katosi käytävälle hissien suuntaan. Vastaan tulevat työntekijät tervehtivät nuorukaista hymyillen, mutta muutama vieraileva asiakas tai muu harvoin käyvä työntekijä jäi tuijottamaan kauniin kalpeata ihoa ja erikoisesti värjättyjä pitkiä hiuksia. Oli harvinaista ja omituista, että tyylikkääseen pukuun pukeutunut nuori mies käveli isojen herrojen joukossa kyseisellä hiusten leikkauksella ja värillä. Onneksi tämä oli sentään sitonut ne kiinni niskasta, etteivät kutrit valuneet sekaisin olkapäiden yli. Seth ei jaksanut välittää saamistaan hämmentyneistä ja hiukan epäkohteliaista katseista: Hänellä oli kova kiire metrolle, jotta voisi käydä kotonaan ennen Tanakan sisaryrityksessä vierailua… Vai oliko sekin siirtynyt Ishikawan alaisuuteen?
Hississä, matkustaessaan ensimmäiseen kerrokseen, nuorukainen mietti uutta tilannetta. Hänen uusi johtajansa tulisi olemaan joku vieras asianajaja, mutta virallisesti Ishikawa, mikäli tämä antaisi hänen jatkaa työtään.

Kalpeaihoinen kurtisti sileätä otsaansa, uusi johtaja saattaisi tuoda ongelmia. Hänen olisi oltava entistä varovaisempi tehdessään töitä. Uusilla omistajilla ja näiden verikoirilla oli pieni taipumus olla hyvin epäileviä itselleen uusien työntekijöiden suhteen, vaikka nämä olisivat työskennelleet talossa useita vuosia aikaisemmin. Hissin ovet avautuivat ensimmäisessä kerroksessa suoralla reitillä ulko-oville kirjanpitäjän astuessa pienestä ja hyvin kuumasta kopperosta ulos pyyhkäisten hikivanan ohimoltaan. Mietteissään tulevaa johtoporrasta hän jatkoi matkaansa, eikä meinannut kuulla kevyttä huudahdusta.
“Miyagi-san!” terävä naisen ääni sai viimein Sethin katsomaan alakerran pieneen kahvilaan, josta pieni pyylevä nainen kipitti kovalla vauhdilla kantaen vaaleanruskeata chihuahua sylissään.

Puna-mustahiuksinen nuorukainen pysähtyi kumartaen kohteliaasti yhden toimiston osakkaan vaimolle.
“Fujiwara-san, olettepa viehättävä tänään – kuten aina.”
“Oikein paljon kiitoksia kauniista sanoistanne, Miyagi-san, ja anteeksi, että häiritsen teitä”, hiukan harmaantunut rouva Fujiwara rapsutti hermostuneena pitkäkarvaista koiraansa, joka irvisteli vihamielisesti nuorelle miehelle.
“Hachi, käyttäydy kunnolla.”
“Kuinka voin auttaa teitä, Fujiwara-san?” Seth hymyili ystävällisesti, vaikka mulkoili salaa räksyttävää rakkia, joka halusi ilmiselvästi repiä hänen kasvonsa riekaleiksi.
“Onko Yamato-sama kertonut teille uutisia?” jakkupukuun pukeutunut nainen kysyi hermostuneena.
“Hän kertoi minulle hetki sitten, että eräällä Ishikawa-sanilla on nykyään osake-enemmistö yrityksestänne – sisaryrityksestä en tiedä.”
“Hyvä, että tiedät siitä. Milloin yhtiökokous pidetään? Mieheni ei suostu kertomaan…”

“Yamato-sama ei ollut itse aivan varma päivämäärästä, mutta hän sanoi kokouksen olevan viimeistään ensiviikolla ja ilmoittavansa tarkemmin sitten myöhemmin.”
“Kuinka hän voi? Olen ollut mieheni kanssa huolissani eilisestä asti, koska tämä toimisto on aina ollut niin tärkeä Yamato-samalle – kuin oma lapsi.”
“Ymmärrän huolenne, Fujiwara-san, olen itsekin huolissani toimistosta sekä Yamato-samasta, mutta uskoisin hänen kuitenkin ottavan asian hyvin. Minua huolestuttaa enemmän se, etten tiedä tarkalleen, kuka ja millainen tämä Ishikawa-san on.”
“Ehkä minä voin auttaa siinä”, rouva tyrkkäsi koiransa hämmentyneen nuorukaisen syliin, ennen kuin ryhtyi kaivamaan jotain suuresta käsilaukustaan.
Chihuahua ehti puremaan kipeästi miestä kädestä, ennen kuin tämä onnistui ottamaan eläimen päästä hellän, mutta samalla lujaan otteeseen pidellen samalla tiukasti salkustaan kiinni. Koira murisi vihaisesti kirjanpitäjän piilottaessa kivun irvistyksensä teennäiseen hymyyn. Räksyttävän rakin emäntä ei tuntunut huomaavan lemmikkinsä kiukkua tai nuoremman miehen vähemmän hienovaraista otetta eläimen pään ympäriltä. Rouva vain huokaili kaivaessaan laukkuaan:
“Olen ihan varma, että laitoin ne tänne jonnekin…”

Lopulta nainen onnistui löytämään etsimänsä, koska heilautti voitonriemuisena pienen paperinipun auki.
“Tässähän ne ovat”, rouva otti kullannuppunsa takaisin syliinsä, minkä jälkeen ojensi nipun Sethille.
“Ehdin tänä aamuna tutkimaan hiukan internetiä ja löysin muutaman jutun, joissa puhuttiin Ishikawa-sanista. Voihan kyseessä olla eri mies, mutta joku noista voi olla hakemamme.”
“Kiitos, Fujiwara-san”, tilitarkistaja otti saamansa paperit itselleen laittamatta niitä kuitenkaan salkkuunsa, vaan – naisen hämmennykseksi – taskuunsa.
“Tutkin niitä heti, kun saan tilaisuuden.”
“Oikein paljon kiitoksia, Miyagi-san”, rouva hymyili huojentuneena.
“Tiesin, että voisin luottaa sinuun – Yamato-sama on aina kehunut sinua luotettavaksi mieheksi.”
Seth ei sanonut mitään, mutta kumarsi syvään hiukan nolostuneena, ennen kuin jatkoi matkaansa.
“Miyagi-san?” naisen varovainen ääni sai miehen kuitenkin pysähtymään jälleen.
“Pidättehän huolta Yamato-samasta?”
Puna-mustahiuksinen hymyili ystävällisesti nyökätessään. Harmaantunut rouva hymyili aurinkoisesti ja palasi takaisin kahvilaan nauttimaan kullannuppunsa kanssa leivoksesta, joka oli jäänyt heiltä kesken.

Nuori pukumies jatkoi matkaansa ulos oven avautuessa automaattisesti hänen edestään. Kaduilla oli paljon väkeä kuumuudesta huolimatta. Ilma tuntui seisovan autojen ja muiden saasteiden leijaillessa Osakan kaupungin yllä. Ihmiset viuhtoivat lehdillä ja viuhkoilla kasvoilleen pientä ilman virettä, mutta sekään ei helpottanut oloa. Nuoret olivat pukeutuneet lyhyihin shortseihin ja kietaisuhameisiin. Vain jotkut jaksoivat olla uskollisia gootti, heavy tai Lolita tyylilleen, mutta he istuivatkin tiiviisti varjoissa kitaten muovipulloista vettä. Sethkin oli kuumissaan, mutta hän ei aikonut vaivautua löyhyttämään itseään millään tai edes ostamaan kioskista pullotettua vettä. Mies kipaisi ainoastaan pieneen apteekkiin hakemaan itselleen desinfiointiainetta – ei sitä koskaan tiennyt, mitä sen rakin hampaissa oli käynyt. Onneksi hänellä oli jäykkäkouristusrokote vielä voimassa, mutta senkin voisi käydä uusimassa varmuuden vuoksi.

Rivakasti puna-mustahiuksinen laskeutui eräät portaat alas metrotunneleihin, joissa meni odottamaan länteen vievälle laiturille. Asianajajatoimiston sisaryritys sijaitsi Osakan itäosissa, mutta sinne mies ei ollut vielä menossa. Hänen olisi käytävä ensin kotonaan vaihtamassa hikiset vaatteensa puhtaisiin, sen lisäksi hän voisi syödä lounaan siellä ja jättää samalla muutaman tärkeän tavaran talteen.

Harmaa metro huristi laiturille Sethin noustessa kyytiin vilauttaen kuukausikorttiaan lippuautomaatin koodinlukijalle. Vihreän valon sytyttyä kortin hyväksynnän merkiksi, mies istuutui lähimmälle penkille nostaen salkkunsa syliinsä. Rouva Fujiwaran tulostamat paperit rapisivat taskussa nuorukaisen kaivaessa niitä esille. Ruskeat silmät selailivat läpi tulostetut lehtijutut, mutta harmikseen kirjanpitäjä ei löytänyt niistä yhtäkään kuvaa yrityksen uudesta osake-enemmistön omistajasta. Huokaisten syvää puna-mustahiuksinen ryhtyi lukemaan tarkemmin tekstiä hämmentyen entisestään painettujen sanojen siirtyessä silmien kautta hänen aivoihinsa.

Vanhemmissa uutisaiheissa kerrottiin Ishikawa Yoshikista, mutta myöhemmin tätä kutsuttiin vain sukunimellä. Herra oli ilmeisesti jonkin sortin miljonääri – vähintään. Tämä omisti Osakan menestyneimmän ja koko Japanin viidenneksi tunnetuimman rakennusyhtiön. Miehen nimen alla kulki myös useampi kauppaketju ja viimeisimpien vuosien aikana kilpailukykyinen muotitalo, jonka vaatteet olivat tunnettuja erilaisista tyyleistä. Kaikista menestynein yritys, jonka nimi onnistui salpaamaan nuoren miehen hengityksen, oli maailmanlaajuisesti tunnettu megaluokan yhtiö. Ishikawa oli tunnetun tietotekniikan sun muun valmistajan Saikikerin enemmistöosakas. Sethin kannettavan oli Saikikerin tekemä!
Miksi yksi maailman menestyneimmistä liikemiehistä oli kiinnostunut Tanakan asianajajatoimistosta? Olihan yrityksellä hyvä maine, mutta se oli varsin pieni verrattuna moneen muuhun…
Mitä Ishikawa oikeastaan halusi?

----------

Huokaisten helpotuksesta Seth astui pienen eteisen hämärään. Hän lisäsi hiukan ilmastoinnin tehoa, mutta ei kovinkaan paljon. Kokemuksen tuoman viisauden kautta mies tiesi täysillä pauhaavan laitteen vain nostavan lämpötilaa asunnossa, jossa oli jo valmiiksi hirvittävän kuuma. Kirjanpitäjä heitti avaimensa rennosti eteisen pienelle puhelinpöydälle riisuessaan kenkänsä.
Availlen tummansinistä solmiotaan nuorukainen käveli siistien, mutta hiukan pölyisten huoneiden läpi talon perälle makuuhuoneeseen.

Vaaleatapettinen asunto oli kuulunut Sethin vanhemmilleen, mutta nämä olivat kuolleet yli viisi vuotta sitten Euroopassa tapahtuneissa pommi-iskuissa – varsin ikävä tapa lopettaa rantaloma, jossa juhlittiin vanhaa hääpäivää.
Kirjanpitäjäksi opiskeleva nuori mies oli asettunut vanhempiensa vastaostettuun pieneen taloon, koska se oli sijainnut sopivan lähellä, samalla kuitenkin riittävän kaukana keskustasta. Kaikki huonekalut olivat täsmälleen samat, mitkä hänen vanhempansa olivat hankkineet – ne sijaitsivat jopa täsmälleen niille sijoitetuilla paikoilla. Miksi puna-mustahiuksinen olisi siirrellyt tai vaihtanut niitä, kun kyseisistä huonekaluista ei ollut mitään haittaa? Harvoin hän kotona viihtyikään, viimeiset kuukaudet työ oli vienyt kaiken ajan, ettei päässyt asuntoonsa muulloin, kuin öisin. Tänään oli harvinaisen rento päivä – kiitos helteen.

Makuuhuoneessa mies nosti salkkunsa vuoteelleen, jonka oli muuttaessaan sentään vaihtanut, avaten pienillä napsahduksilla lukkojärjestelmän. Sisältä paljastui kirjoitettuja papereita, pieniä kansioita ja muovitaskuja täynnä lisää paperia. Kannen pienissä taskuissa oli muutama kuulakärki kynä seuranaan tavallinen lyijykynä laskimen ja pienen lehtiön kanssa. Kalpea käsi nosteli papereita salkusta kapeiden huulten hymyillessä itsekseen. Silmiin ilmestyi pieni pilke, kun papereiden alta löytyi hänen pieni saaliinsa: yksi hyvin paksu lompakko, sormus ja – kaikista tärkein – aito Rolex-kello. Ruskeat silmät katselivat innostuneina Sethin nostaessa mustassa nahkaremmissä tikittävän kellon paremmin nähtäväksi. Hän ei osannut arvioida sen arvoa, mutta taloudesta perillä olevana tiesi Rolexien olevan hyvin kalliita. Yksi hyväkuntoinen rannekello saattoi maksaa kymmeniä tuhansia jenejä – ellei jopa enemmän. Ei mikään huono saalis siis.

Puna-mustahiuksinen otti varastamansa esineet ja siirsi ne lukolliseen laatikkoon, hän tutkisi niitä tarkemmin myöhemmin – erityisesti kelloa. Huokaisten syvää mies kuoriutui hikisistä vaatteistaan mielen karkaillessa Rolexin lumouksesta kylmän raikkaaseen suihkuun. Vaatteet hän heitti hajamielisenä pyykkikoriin, joka huusi tyhjennystä sukan pudotessa lattialle kauluspaidan kanssa muiden vaatteiden tovereiksi, mutta siitä kirjanpitäjä ei jaksanut välittää. Hän pesisi ne sitten joskus myöhemmin, kuten aina.
Mies liu’utti suihkukaapin oven auki ja vilahti sen sisälle kylmän lattian nostattaessa väreitä pitkin selkää. Vaalea käsi väänsi hanan auki viileän suihkun lyödessä veden pisarat nuorukaisen kasvoille. Silmät suljettuina Seth nautti veden kosketuksesta kuumalla ihollaan, kädet pesivät vartaloa pyörivin liikkein tämän ottaessa pesukorista kylpysaippuan. Mielessään ruskeasilmäinen toivoi, että olisi voinut nauttia kylvyn tuomasta raikkaudesta, mutta ammetta hänellä ei ollut. Kylpemistä varten olisi mentävä julkiseen kylpylään, jossa nuorukainen harvoin viihtyi. Suihku sai toimittaa välttämättömyyden.
Siinä pestessään itseään, puna-mustahiuksisen mieleen palautuivat Rolex ja Ishikawa. Mies huokaisi raskaasti, hänen taipumaton tarpeensa varastaa saattaisi hänet vielä ongelmiin. Hänen olisi lopetettava tämä tapa, ennen kuin jäisi kiinni. Mielellään ennen Ishikawan astumista yrityksen remmeihin.

Suihkusaippuan laventelin tuoksu sai kirjanpitäjän kuitenkin katoamaan aiheuttamistaan huolista. Mieli vajosi muihin ajatuksiin, jotka eivät olleet kuitenkaan kovin lohdullisia. Vartalo kaipasi jonkun toisen käsiä vaahdottamaan suihkusaippuaa, niska kaipasi helliä suudelmia hieronnan kanssa. Seth kaipasi jotakuta vierelleen – ei ketään erityistä. Hän vain halusi jonkun, jonka kanssa voisi riemuita pienistä varkauksistaan. Olisi ihanaa, jos olisi joku, joka odottaisi häntä raskaan työpäivän jälkeen ja keksisi piristettä, kun maailma löisi. Mies antoi sormiensa mennä hiusten läpi, pakotti mielen palaamaan takaisin tähän maailmaan ja hetkeen. Ei hän kauaa voisi kotonaan suihkussa seistä, vielä olisi töitä tehtävänä ja hyvällä tuurilla hän ehtisi tänään tekemään muutakin, kuin töitä. Ehkä katsomaan hyvän elokuvan – tänään televisiosta pitäisi tulla Seitsemän samuraita.

Rentoutuneen viileänä puna-mustahiuksinen astui ulos suihkusta ottaen pyyhkeen koukusta. Itsekseen hyräillen kirjanpitäjä siirtyi takaisin makuuhuoneeseensa vaatekaapille valitsemaan puhtaat vaatteet. Siinä miettiessään, minkä solmion laittaisi vaaleansinisen kauluspaidan kanssa tummansinisen puvun seurana, sängyn päältä kuului muutaman kerran toistuva viestiääni. Pyyhe lanteillaan Seth hyppäsi vuoteelleen hiusten lentäessä silmilleen. Kepeällä huitaisulla hän sai villinä roikkuvat kutrinsa hiukan sivuun avatessaan kännykkänsä näppäinlukkoa lukeakseen saamansa viestin. Hymy kohosi kalpeille kasvoille hänen lukiessaan saamansa ilmoituksen, joka sopi liiankin hyvin lähettäjäänsä.

“En tiedä muistatko vielä minua – erittäin komeata ja huumorintajuista ystävääsi, joka miettii, että luetko tätä kiven sisällä vai haudan kolossa. Olitpa sitten mustavalkoraidallisessa puvussa (joka muuten pukisi sinua erinomaisesti) tai haudassa (minkä voisi päätellä ihostasi), haluan joskus nähdäkin sinua. Tule tänä iltana Gratteriin tai minä lupaan, että tulemme viettämään yhteisen viikon samassa hotellihuoneessa jossain kaukana. Valinta on sinun – minullehan käy kumpikin vaihtoehto. ^^_v”

Lähettäjä ei voinut olla kukaan muu kuin eräs tuttuakin tutumpi baarimikko, joka tiesi kaiken sen, mitä tapahtui kaupungissa – oli se sitten alamaailman tietoa tai iltapäivälehtien otsikoissa. Viesti kannatti ottaa vakavasti, koska vaaleahiuksinen vitsiniekka ei ottanut kuuleviin korviinsa kieltävää vastausta. Nimittäin Sethin hyvä ystävä Suzuki Akira.
Reita.